K   E   E   S   H   O   N   D   I   T  

ETUSIVU/ home KOIRAT/ my dogs PENNUT/ puppies RODUSTA KUVIA/ galleria LINKIT/ links
 



Rodun alkuperä

Keeshond, jota aikaisemmin kutsuttiin hollanninpystykorvaksi, kuuluu arktisiin pystykorviin.  Ilmeisesti keeshondien esi-isät kulkeutuivat viikinkien mukana pohjoisilta alueilta Keski-Eurooppaan. Sen lähisukulaisia on lähes kaikissa Euroopan maissa. Keeshondin kaltaisia koiria on ollut sekä Saksassa että Hollannissa. Maiden välillä Reinillä seilaavat kauppiaat pitivät pystykorvia proomu- ja talovahteinaan. On ilmeistä, että näiden koirien perintöaines sekoittui keskenään. Väriltään rodun esi-isät saattoivat olla paitsi harmaita, myös ruskeita, valkoisia tai lähes mustia. Myös koko vaihteli melko pienestä karhukoiran kokoiseen.

Nimi keeshond tulee henkilönimestä Cornelius, joka yleensä Hollannissa lyhennetään kutsumanimeksi KEE (äännetään kei) eli kirjain k, S on omistuspääte, ja HOND tarkoittaa koiraa. Yhteenvetona keeshond tarkoittaa siis K:n koiraa. Nimen yleisyyden vuoksi se voisi tarkoittaa myös jokamiehen koiraa tai sitten nimi keeshond voi myös viitata erääseen tunnettuun henkilöön, Cornelius Gyselaeriin. Hän eli 1700 –luvulla ja oli tunnettu harmaiden pystykorvien jalostaja, tulppaanien kasvattaja sekä poliitikko. Hän kuului veljensä kanssa tasavaltalais- puolueen johtoon. Tasavaltalaisten tunnuksena oli keeshond ja kuningasmielisten mopsi. Puolueet joutuivat selkkaukseen, jonka tasavaltalaiset hävisivät. Heidän johtajat vangittiin ja hirtettiin syyllisinä maanpetoksesta. Tappion jälkeen ei ollut trendikästä pitää lemmikkinä keeshondia, tasavaltalaisten maskottia, joten rotu alkuperäisessä muodossaan oli Hollannissa kuolla sukupuuttoon. Hollantilaiset kiinnostuivat pystykorvastaan uudelleen vasta 1920-luvulla ja rotumääritelmä hyväksyttiin v. 1933. 

Vaikka rotua pidetään hollantilaisena, nykyisen keeshondin jalostustyöstä vastaavat kuitenkin englantilaiset. Englantilaiset hienostonaiset, jotka matkailivat Hollannin kanavilla, ihastuivat ”proomukoiriin”  ja veivät niitä Englantiin ja englantilaiset kasvattajat jalostivat keeshondin nykyisen näköiseksi. Rotu rekisteröitiin Englannin kennelliitossa v. 1900 hollanninproomukoirana (Dutch Barge Dog). 1920- luvulla rodun asema vakiintui: se esiintyi näyttelyissä, rotujärjestö perustettiin ja rodun uudeksi nimeksi  otettiin hollantilaisperäinen keeshond.

Nykyisen ulkomuotonsa rotu sai siis Englannissa, josta se on levinnyt maailmalle, nykyään rotua harrastetaan aktiivista on mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Pohjoismaissa ja Venäjällä. Nykyinen Englannissa jalostettu keeshond eroaa melkoisesti vuosisadan alun proomukoirasta: se on kootumpi, runsasturkkisempi ja sen värivaihtelut ovat selvemmät - kaiken kaikkiaan se on jalomman näköinen.

Suomeen ensimmäinen keeshond tuli vuonna 1957. Nykyään keeshondeja rekisteröidään Suomessa vuosittain reilu 100.

Käyttötarkoitus

Keeshondin tehtävänä on ollut toimia proomu- ja pihavahtina. Vahtina, joka hälyttää mutta ei hyökkää, kun joku lähestyy. Proomukoirana keeshondin on täytynyt olla hyvin uskollinen pienelle reviirilleen ja toisaalta aikana, jolloin metsästysoikeus kuului vain suurmaan- omistajille, ovat maanvuokraajat saanet pitää riistavaistotonta pystykorvaa, keeshondia, omaisuutensa vahtina. Keeshondin tehtävänä on siis ollut ilmoittaa vieraista. Keeshond ei saa olla jatkuvahaukkuinen, sillä eihän rosvohälyttimestä ole hyötyä, jos se soi tuli rosvo tai ei.

Luonne ja käyttäytyminen

Keeshondin luonteessa ja käyttäytymisessä näkyy vielä sen aiempi käyttötarkoitus. Toisin kuin kotimaiset pystykorvamme keeshond ei ole  toiminut apuna metsästyksessä, eikä sitä ole myöskään käytetty varsinaisissa palvelutehtävissä. Keeshondin tehtävänä on ollut toimia ”ovikellona”. Keeshond ei siis reagoi aggressiivisesti, vaikka ilmoittaa herkästi vieraan tulosta. Se ei ole puolustus- eikä taistelunhaluinen ja metsästysviettinsä heikkoudesta johtuen se yleensä pysyy kytkemättömänäkin mukana metsässä tai pihalla omistajansa läheisyydessä.

Keeshond saattaa suhtautua vieraisiin pidättyväisesti, mutta yleensä ne ovat erittäin ystävällisiä niin vieraita ihmisiä kuin koiriakin kohtaan. On erittäin todennäköistä, että kumartuessasi rapsuttamaan keeshondia, saat siltä ”pusun” ja se muutenkin viestittää ystävällisyyttä koko olemuksellaan.

Luonteeltaan keeshond on vilkas, utelias, iloinen, avoin, miellyttämishaluinen, sopeutuvainen ja oppivainen. Se on pihapiiritietoinen ja hyvin vahvasti ihmisiin sitoutunut. Se ei ole yhden ihmisen koira, vaan kaikki perheenjäsenet ovat sille tärkeitä. Keeshond eli kessu on siis mitä oivallisin seurakoira. Koska se on erittäin vahvasti ihmisiin kiintynyt, ei sitä voi suositella pelkäksi tarhakoiraksi. Keeshond viihtyy erittäin hyvin ulkona päivät, kun perhe on poissa, mutta iltaisin se haluaa olla omien ihmistensä seurassa, mukana ”hommissa”.

Yleisvaikutelma

Yleisvaikutelmaltaan keeshond on neliömäinen, terhakka pystykorva. Se on suloinen ”pörröpöksy”, joka herättää pehmeällä olemuksellaan ihastusta ja sympatiaa missä kulkeekin. Se ilme on hymyilevä, katse valpas, liikkeet vilkkaat ja olemus viehättävä. Kooltaan keeshond on keskikokoinen; ihannekorkeus urokselle on n. 45 cm ja nartulle n. 43 cm.

Rodunomaisen, terhakkaan olemuksen keeshondille antavat sen kettumainen ilme, silmien ympärille piirtyvät "silmälasit", valppaan ja älykkään näköiset silmät, pienet, pystyt ja korkealle kiinnittyneet korvat sekä itsevarmasti selällä kannettu runsaskarvainen häntä. Väri on harmaa mustin karvankärjin, vaihdellen vaaleasta tummanharmaaseen. Leijonamainen kaulus, hännän alapuoli ja "pöksyt" ovat tuuhean vaalean karvan peittämät. Raajat ja käpälät ovat vaaleat. Lapoja myötäilevät vaaleat "länget". Korvat ovat tummat, lähes mustat.

Koska keeshondin alkuperäistehtävänä on ollut toimia proomukoirana, on sen tullut pysyä vakaasti proomun kannella. Siksi keeshond seisoo jalat tukevasti kulmissaan ja pystyy rakenteensa ansioista liikkumaan  kapeilla, kaltevilla ja liukkailla pinnoilla. Se liikkuu valppaasti ja terhakkaasti, ei liian maatavoittavasti. Leveän rakenteensa ansiosta keeshond jättää liikkuessaan kaksi jälkivanaa yhden sijasta  (double track).

Kaiken kaikkiaan keeshondia voisi kuvailla sanalla kohtuullinen. Kaikilta osiltaan keeshond on keskivaiheilla; kooltaan se on keskikokoinen, ei suuri eikä pieni, luustoltaan kohtuullinen, ei liian raskas muttei kevytkään, väriltään ei liian tumma eikä liian vaalea…

Turkki

Keeshondin upea ja runsas turkki herättää ihastusta. Monet kuvittelevat sen olevan myös suuritöinen ja aikaa vievä hoitaa. Onneksemme näin ei ole. Kessua voisikin sanoa ”laiskan ihmisen turkkiroduksi”. Keeshondin turkki on kaksinkertainen, alla pehmeä ja lämmin pohjavilla ja päällä karkeampi päällyskarva. Kaksinkertainen turkki suojaa kylmyydeltä, eristää kuumuudelta ja hylkii likaa.  

Pysyäkseen helppohoitoisena turkki vaatii kuitenkin säännöllistä hoitoa. Se harjataan viikon välein. Tällöin harjaukseen kuluu aikaa noin ½ tuntia. Kun turkkia hoidetaan säännöllisesti, ei isompia takkuja pääse syntymään, eikä harjauksesta tule työlästä ja koiran mielestä inhottavaa repimistä. Poikkeuksena pennun turkki sekä karvanlähtöaika. Silloin turkki on suuritöisempi ja vaatii harjausta useammin. Karvanlähdön aikaan irronneen karvan voi kerätä talteen ja kehrätä tai kehräyttää langaksi. Keeshondin karvasta neulotut vaatteet ovat erittäin lämpimiä.

Kessun kanssa harrastaminen

Keeshond on luonteeltaan utelias, nopeaoppinen ja toimelias. Se tekee siitä mitä mainioimman harrastuskoiran. Harrastaessasi kessun kanssa muista, että koska se oppii nopeasti se myös kyllästyy helposti. Vältä siis yksitoikkoisia suorituksia ja useita peräkkäisiä toistoja. Harjoittelu kannattaa lopettaa, kun koiralla on vielä intoa jäljellä. Näin se odottaa innolla seuraavaa harjoituskertaa. Jos harjoitus on venynyt liian pitkäksi ja koira on ehtinyt kyllästyä, ei se ole ihan niin innokas seuraavalla kerralla.

Kessut ovat niittäneet mainetta ja kunniaa tottelevaisuudessa. Useita kessuja on saavuttanut Suomen tottelevaisuusvalion arvon ja onpa eräs keeshond, Sanifanin Unelma, saavuttanut kolmesti Suomen mestaruuden  sekä kansainvälisen tottelevaisuusvalion arvon

Nykyään agility, koirien esteratakilpailu, on erittäin suosittu laji. Se on hauskaa, haastavaa ja vauhdikasta. Siinä harjoituksiin saadaan helposti vaihtelua ja niin kessutkaan eivät ehdi kyllästyä. Mielestäni kessu sopii erinomaisesti agilitykoiraksi. Se oppii nopeasti, on ketterä, helposti ohjattava. Jokunen kessu onkin  jo saavuttanut agilityvalion arvon.

Ota yhteyttä paikalliseen koiraseuraan ja kysy mitä siellä voi harrastaa. Lähde ennakkoluulottomasti mukaan, lajeja on nykyään useita mistä valita. Eikä koiran kanssa harrastamisen tarvitse rajoittua varsinaisiin koiralajeihin. Vain oma mielikuvitus on rajana siinä, mitä kessun kanssa voi tehdä. Mitä enemmän touhuat koirasi kanssa, sitä enemmän se haluaa viettää aikaa kanssasi ja sitä paremmin se on hallinnassasi.      
 


Lisää tietoa keeshondeista löydät rotujärjestön sivuilta; www.suomenkeeshond.fi

 

Kuvien kopiointi ilman lupaa on kielletty, eikä kuvia anneta virtuaalikennelien käyttöön. 
Copyright
© kennel Hurleilakan